Valta

Stasi sosiaalikeskus Satama:

Clouds of Dawn:

Tietämykseni mukaan maailmassa on kaksi pyykinpesukonetta. Molemmat ovat hiiliharjattomia suoravetokoneita. Toinen on Saksan tehtaalla rakennettava Miele. Toinen Ruotsin Varan tehtaassa valmistettava lempinimillä Cylinda, Upo Quattro ja Asko kulkeva vehje. Ugh, olen puhunut.

http://www.washerhelp.co.uk/buying-advice-6.html

(Sivustolla mainittu briteissä nimellä ISE 10 = Varassa tehty kone.)

Kuvittele että olet esimerkiksi appiukon luona ruokapöydässä. Vesilasissa on hieman reunalta nyjähtänyt iittalamerkki. Yrität keksiä jotain tyhjänpäiväistä sanottavaa ja samalla tuijottelet merkkiä, kääntelet lasia niin että huulet eivät osu töhnäiseen merkkiin juodessasi…

Miksi ihmiset jättävät sen tarran lasiin? Onko tarkoituksena jokin aneeminen halu näyttää että “meillä ei mistään ikeamukista juoda”, vai onko taustalla huolimattomuus? Onko juoni vieläkin pirullisempi, ja tarkoitus on testata vieraan, esimerkiksi vävykokelaan, henkistä kanttia punavalkoisen i-merkin edessä. Lopputulos on se, että vieraalle tulee pakonomainen tarve repiä merkki irti ja huutaa! Tämä ei kuitenkaan ole, poikkeustilan julistamista lukuunottamatta, korrektia käytöstä sivistyneessä ruokapöydässä, jossa parhaillaan puhutaan viimekeväisestä Nizzan matkasta. Mitä vieras voi tehdä? Ehkä hieman, huomaamatta, nujertaa isäntäväen puolustusta, ja vaivihkaa nyjertää merkin reunaa. Ehkä se irtoaa seuraavassa astiapesussa. Tällaisessa salakavalassa linnakkeen sisälle kaivautumisessa on kuitenkin harrastettava äärimmäistä varovaisuutta. Katastrofaalisinta nimittäin on, jos merkki irtoaa ja tipahtaa pöytäliinalle. Jäljelle jää nyhäinen liimavana lasinkylkeen. Mitä sitten teet, se on pakko hinkata irti, mutta voitko, ja kaikki… tuijottavat… SINUA!

vanhat pahat tavat

haudasta kaivautuvat

elämäntavat

Vittuako ne itkee yli kymppitonnin palkoillaan? Painus vittuun. Mikä firma se semmonen on muutenkaan, missä työntekijät päättää ketkä on duunissa? Otetaan muualta työntekijät joita lentäminen kiinnostaa, jos ei suomalaisia kiinnosta. Sitten kun palkkataso on lähempänä 2-3k ni voidaan puhua taas uudestaan. Eihän siinä duunissa tarvi edes tehä mitää! Kone se on joka lentää itestää, nää vaa kahvittelee ja puhuu paskaa.

Toi lakkoilu on muutenkin niin saatanan epätasa-arvonen kiristysmetodi. Jos se olis tasa-arvonen, niin silloin vaikutus olisi sama joka duunissa. Nyt lakkoilee vaan ne jotka jumittaa yhteiskunnan saman tien. Tarkoittaako tämä sitä että kaikki ammattikunnat joiden lakkoilulla ei ole välitöntä vaikutusta, ovat alempiarvoisia?

Ihan turhia olivat nuo muut lauseet tuossa edellisessä.

katson
kävelen
askeleet hiekassa kuin aallot
haluan
mutta
on vain

jos osais purjehtia
ja tosta pöllis sopivan botskin
niin vieläkin pääsis tästä mestasta

Lähdin yksi aamu töihin. Raahustin rappusia kohti kellaria, jossa säilytän fillariani, ja näin samalla kuinka takapihalla joku nainen minihameessa pyyhki kirkkaankeltaista avobemaria jollain rätillä samalla kun ukko istui puku päällä kyydissä. Ajattelin nähneeni unisena harhoja ja jatkoin fillarinhakureissua. Tullessani pyörän kanssa takaisin takapihalle se sama bemari, akka ja ukko oli siellä vieläkin. Totta se oli, se akka pyyhki sitä bemaria rätillä kuivaksi ennen liikkeelle lähtöä. Ukko käynnisteli moottoria ja lähti peruuttelemaan parkkiruudusta. Akka alkoi kiljumaan ja heiluttelemaan käsiään: “Mun veska, mun veska!”, joka oli maassa auton etupuolella. Se sai ahtauduttua pieneen urheiluautoon ja lähtivät kaasuttelemaan. Mietin että mistä saisi niitä lääkkeitä, joilla saisin vaimoni suostuteltua hinkkaamaan trasselilla Skodillakkiani töihin lähtiessä. En minä niitä nappeja vaimoon tuhlais vaan itseäni varten. Yks naamariin vaan joka aamu ja kaikki päivät Matrixeissa. Kaikki olisi vihdoin miellyttävää. Ohitin ne fillarilla liikennevaloissa. Näyttivät siltä että toimenkuvaan kuuluu olla tärkeän näköistä.

Tulin duunista kotiin. Hississä vanhempi täti-ihminen yritti raahata ovesta sisään isoa laatikollista kansioita.

- Annappas autan, sanoin.
- Tuhannet kiitokset, arvaappa mitä nämä ovat?

Ajattelin sanoa “Kansioita”, mutta nielaisin ja kysyin:

- No en arvaa, mitä?
- Nämä ovat minun tutkimukseni raporttikansiot vuoteen 2020 saakka.

Katsoin haavi auki. Meinasin kysyä miksei se käytä tietokonetta, tai jotain, mutta nielaisin, sitten huomasin että se jäi tuijottamaan minua ja oli pakko keksiä sanottavaa:

- Ööö, jaahas, mikäs tutkimus se sellainen?
- _Minun_ tutkimukseni.

Selvä.

Intissä oli morttihanskat sellaiset hirveät lapiot, ei ne kädessä sopinut vetää lippaan. Siispä oikean käden hanska piti saada kädestä pois pokkuroinnin ajaksi toiseen käteen. Tämän täytyi tapahtua mahdollisimman sotilaallisen oloisesti ja automaattisesti, joten sitä harjoiteltiin. Harjoitteleminen suoritettiin rivissä. Missään ei tiettävästi ole valmistettu kyllin leveää peiliä, että sitä mahtuisi viisikymmentä jamppaa samanaikaisesti toisiaan tuijottamaan, siksi harjoitus suoritettiin komppanian takapihalla ikkunan edessä. Ikkunan toiselta puolen toimenpidettä katsoessa, kun jätkät takoivat taukoamatta naama peruslukemilla harmaata morttirukkasta rivissä toiseen hanskaan, saattoi tulla hetkeksi sellainen harhainen kuvitelma mieleen, että olisi nähnyt kaiken. Tämä on osoittautunut myöhemmin kuitenkin vääräksi luuloksi.

Vanhat ihmiset eivät osaa enää nukkua öisin. Ne narisuttavat lattialautoja, kilistelevät keittiöissä, napsuttelevat valoja ja vetävät vessanpönttöjä. Raahustaessaan pimeässä ne muuttuvat pikkuhiljaa läpikuultaviksi varjoiksi, jotka häilyvät seinillä ja katossa syysöinä. Ne muuttavat öiden pimetessä maailmasta toiseen kuin muuttolinnut etelään. Matkalla ne ovat rauhattomia ja onnettomia. Vihdoin jonain aamuna, auringon noustessa, ne pääsevät perille ja katoavat kuin paha uni.

Väittelin lukiossa äidinkielenopettajan kanssa Jumalan olemassaolosta. Opettaja käytti viimeisenä vastaansanomattomana argumenttinaan sitä, että Jumala on olemassa, koska ihmeitä tapahtuu. Huvitti, kun en uskonut ihmeisiin. Olen vihdoin ymmärtänyt olleeni väärässä. Tänään kusikin muuttuu paskaksi.

Vaimo ei pidä käänteisestä sanajärjestyksestä eikä alkusoinnuista. Päätti kostaa nallelle edellisjaksossa tekemäni pahuuden. Heräsin yöllä vierestä kuuluvaan hihitykseen. Se oli tehnyt Tapio Tapiirille jesarista pakkopaidan. Vain hätääntyneen ruskeat silmät huusivat apua metallisen teipin raosta.

Pitäisiköhän lopettaa liiallinen Ren&Stimpyn katselu?

Istuin samassa baarissa, samalla tuolilla kuin monesti ennen. Olin yksin, ehkä olin aina ollutkin, en muistanut enkä välittänyt enää.

Hän istuu pöytääni. Hänen silmänsä säteilevät kylmää valoa, hänen kasvonsa ja huulensa, hän on kauneinta mitä olen nähnyt. Hän sanoo:

“Me olemme tunteneet ennen, kun olit vielä nuori. Me olimme yhdessä ja rakastuimme. Meiltä ei mitään puuttunut ja olit onnellinen, ja niin oli monesti sitä ennen ja tulee olemaan. Minä tein sinusta sen mitä olet ja yhdessä olimme kokonainen. Nyt sinä olet yksin ja olet minua jo kauan kutsunut, siksi tulin, haluatko minua. Haluan lämpöä ja rakkauttasi.”

“Tietysti, mutten ymmärrä, tunnut tutulta mutten muista sinua. Sanot että olemme tunteneet. Kasvosi ovat tutut ja vieraat.”

“Minä olen aina ollut luonasi, etkö usko, laita kätesi pöydälle.”

Teen kuten hän käskee. Hän koskettaa minua ja hänen kosketuksensa on suloinen ja kylmä. Hän katoaa. Pelästyn, mutta tunnen kuinka kättäni polttaa ja näen kuinka valo tulvii sormieni raoista.

Silloin ymmärsin ja ei ehkä sen tähden, vaan siitä huolimatta, se oli loppuni.

Ystäväni joka postasi tämän naamakirjassa, ei varmaan pahastu, vaikka kopioin tämän tänne.

http://www.youtube.com/watch?v=wQNCuIx9R3Q

And I come looking for you
even just to be with you and to talk,
because I need you presence
to better understand my substance.

This commonly feeling
is born out of godly mechanics,
a sensual and mystical trance
entraps me to you.

I should replace the subject of my desires,
give up being satisfied with little daily joys.
I should be like a hermit
that relinquishes his ways.

And I come looking for you
claiming I need to talk,
because I like what you think and say,
because in you I can see my roots.

This century about to end,
soaked with shameless parasites,
just makes me want to be better
with a greater will.

Free myself from the nightmares of passion
seek the one above good and evil,
be a godly image
of this reality.

And I come searching for you
because you make me feel good,
because I need your presence.

Anteeksi kaikesta mitä jouduit takiani kokemaan. En halua puolustella tekoani, mutta en ollut oma itseni. Toivon että paikka johon sinut lähetin on parempi kuin oli loppusi. Tieteen nimissä haluan vielä mainita sinun koostuneen valkoisesta muovimaisesta homogeenisesta massasta. Raajasi oli kiinnitetty toisiinsa muovilieriöillä. Lasisista silmistäsi en löytänyt tunteen häivähdystä edes viimeisinä hetkinäsi. En tiedä johtuiko tämä siitä ettet halunnut suoda minulle sitä iloa. Tämän tiedon viet kuitenkin nyt mukanasi. Toivon että ne poikkitieteellisemmät tapahtumat voidaan jättää minun, sinun sekä sivullisten välisiksi…

Muutettiin Töölöön. Raahasin selkä vääränä romua hissiin ja sieltä tuli vastaan kaksi kääpää. Näyttivät pelokkailta, niin sanoin “Muuttohommissa.” (Älkää peljästykö. Näin täytyy tapahtua, mutta se ei ole vielä loppu.) Alkoivat hihittämään, naiskäppänä tuli ensiksi joku rehu kädessä, ukko jäi lurkkimaan vielä hissinperälle ja mutisi jotai “Håkan”. Minä että jaa, “Tero terve”, sitten se alkoi kammeta itseään sieltä ja ammensivat molemmat hihitystä toisistaan. Minä että jo nyt on vittu, minä ne mua pitää. Menivät pihalle. Sitten vasta tajusin että se ei sanonukkaa “Håkan” vaan “Moving in?” jotenki ruåtsalaisittain. Aattelin että ihmekkää ku nauro, kuinka tyhmää nyt on esittäytyä jossain vitun hissisä varsinkin ruotsalaisille kuivatuille luumuillle. Sanoin asiasta vaimolle. Vaimo sanoi että ei ne oo ruåtsalaisia, ja täydellistä englantiahan se ukko puhu. Aattelin että sitä ei mulle oo sitte opetettu, on vaan tätä finglishiä mitä tuolla kallion köyhillä kujilla oppii…

Aamulla pyöräilin töihin. Siviilikytät kääri kuollutta nistiä vaivihkaa valkoiseen elmukelmupussiin. Pussin alta pilkisti joku letku. Yrittivät pimittää kansalaiselta tietoa, mutta kyllä minä kytät ja ruumiit tunnistan. No ruumis saa ehkä nyt piikkinsä. Ehkä mustat todella donkkaa tykimmin. Mene ja tiedä.

Kurvissa kysyivät “Onko tuolla Lahti?” Sanoin että “Toistaiseksi olen antanut sen pysytellä siellä, pari kertaa se on uhitellut, ja välillä yrittänyt luikkia pakoon, ammun pari varoituslaukausta ja se sitten taas rauhoittuu. Menkää vaan, nyt on välirauha.”

Kassaneiti sanoi “Hyvää huomenta”. Töihin tulin väärästä ovesta ja tein hälytyksen. Muuta en enää keksi.

jona tuuli hyväilee
Pikkuvallilasta kallion laelle
kuiskaa rakastan

Olin menetettyäni isäni pitkällisen sairauden päätteeksi. Oli ollut musertavaa katsoa ennen niin voimakkaan miehen kuihtuvan pois, kykenemättä tekemään mitään. Tämä oli saanut minut tutkimaan salaisia tieteitä. Halusin korjata vääryyden ja tuoda hänet takaisin elämään. Olin sanonut äidilleni että minusta tulisi kerran voimakas. Hän oli pyytänyt minua muuttamaan mieleni, mutta huomasi että olin jo päätökseni tehnyt. Olin kotonani omassa huoneessani ja yritin saada unta. Oli talvi ja huoneessani olevasta kahdesta isosta ikkunasta näkyi pellolle ja sitä reunustavalle hämärälle pikkutielle. Kaikki oli kuun valossa sinisen valon peitossa. Katselin varjojen liikkumista huoneeni katossa ja yritin pysyä levollisena niiden ottaessa ihmishahmoa. Huomasin olevani unessa ja kuulin äänen.

- Minä tulen koska sydämesi on jo minua kutsunut. Minä liikun ajan ja paikan läpi. Minä olen valinnut sinut.

Yritin pinnistää itseni hereille. Kamppailin unen ja valveen rajalla ja vihdoin säpsähdin hereille. Olin muualla. Olin asunnossani Helsingissä. Nukuin yksin sängyssäni. Vaimoni nukkui sohvalla. Olimme riidelleet taas työstä. Minua pelotti ja halusin herättää hänet, pyytää anteeksi ja takaisin viereeni. Kävelin hämärässä olohuoneeseen. Ikkunasta huoneeseen heijastui talvinen sininen kuunvalo. Kumarruin vaimoni ylle ja samalla minusta tuntui kuin sähköisku olisi kulkenut lävitseni. Näin hänet makaamassa sohvalla virnistäen pirullisesti. Hänen kädessään oli jokin veitsi tai piikki ja yhtäkkiä hän puhkaisi sillä silmänsä toisen samalla tuijottaessa minua värähtämättä. Puhkaistusta silmästä valui valui verta ja silmänestettä. Samalla heräsin jälleen. Olin kumartunut hänen ylleen ja tuijotin peloissani suoraan häntä silmiin. Säikähdimme molemmat hänen herätessään. Muistin lukeneeni aikaisemmin artikkelin Newtonista, joka oli halunnut tietää mitä tapahtuisi jos työntäisi terävän piikin silmäänsä. Tiesin olevani vihdoin todella hereillä. Pyysin vaimoani tulemaan sänkyyn viereeni nukkumaan. Hän suostui kyselemättä. En saanut kuitenkaan uudelleen unta sinä yönä.

Vihdoin kelloradio tuli seitsemän ja alkoi soittamaan Radiohelsingin tunnusmelodiaa. Vaimoni nousi ylös ja meni aamuaskareilleen. Minä jäin sänkyyn kuten aamu-unisena yleensä. Tällä kertaa en vain ollut uninen. Yritin miettiä mitä sanoa eilisestä riidastamme ja pitäisikö minun sanoa jotain unestani. Unen päätin unohtaa, mutta minulla oli nyt muitakin ongelmia…